sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Askartelutapaaminen Oulainen-Ylivieska akselilla.

Meillä oli lauantaina tapaaminen askartelun merkeissä lähialueen askartelijoiden kanssa.
Oli hienoa tavata pitkästä aikaa vanhoja ja uusiakin tuttavuuksia
Kiitokset tapahtuman järjestelyistä kuuluu Sinikalle, Helville ja Vuokolle.
Paikkana Tuomelan kyläkoulu Ylivieskan rajalla.
Kuvareportaasi paikalta:



Ihana oli myös se että muksuja oli mukana. Huippua nähdä miten muutkin äidit siirtävät askarteluintonsa ja harrastuksensa lapsille. Itsellä ei muksut olleet mukana, mutta hekin ovat innokkaita askartelijoita ja tekevät myös kortteja sekä omia taidepäiväkirjoja.


Mun sekalainen pöytäni. Värittelyä ja leimasinten monttausta.
Seuraavaksi kuvakavalkadi kaikkien tekemistä töistä, parin henkilön tuotoksen puuttuvat kuvasta kun pääsivät karkaamaan ennen aikojaan paikalta. Kiitokset kuitenkin ihanan makuisista kekseistä. ;)





Ja sitten ne omat kaksi. Juu, en saanut enempää aikaiseksi, koska tulin töiden takia puoltoista tuntia myöhässä ja monttasin kolme arkia kumileimasimia ennen ku pääsin kortteja tekemään. 


Kotona duunasin kortteihin sitä pientä lisää mitä, ne jäivät mielestäni kaipaamaan.



Nämä on aivan super ihania nämä Katzelkrafrin uudet kissa ja lintu -leimat jotka Piialta tilasin. taustat tehty suoraan korttipohjaan Distress inkeillä ja sabluunoilla.
Näitä kortteja tehdään lisää.

1 kommentti:

  1. Kiitos kivasta postauksesta ...kiva oli päiväkin :)
    Ja tuo kissakortti "Life is sweet" on kertakaikkiaan huippu - sellainen todellinen hyvän mielen kortti!

    VastaaPoista