torstai 18. elokuuta 2016

Priman värityskilpailu, Prima prinsessat

Edellisessä viestissä kerroinkin olleeni Kokkolassa Ihan Itse-puodin tiloissa Riikka Kovasinin canvas-kurssilla. Tuolla kurssilla Riikka paljasti, että Primalta on tulossa jälleen uusi värityskirja. Tällä kertaa värityskirjan teema tulee olemaan Priman Prinsessat.
Prima marketing pitikin värityskilpailun uuden värityskirjan kunniaksi. Heiltä sai tulostettua väritettävänkuvan ja valmiin tuotoksen kun julkaisi #PrimaPrincesses -tagillä, osallistui näin kilpailuun.

Riikka oli todella ystävällinen, hän oli tulostanut nämä meille kurssilaisille valmiiksi. Päätinkin viikonloppuna maalata tämän kuvan vesiväreillä. Olen omistanut kunnon vesivärit jo jonkin aikaa, mutta en vain ole saanut aikaiseksi tarttua niihin kunnolla, kunnes nyt kuukauden ajan olen kokeillut erilaisia tekniikoita ja tehnyt joitain harjoitu maalauksia.

Odotan innolla tätä Priman uutta värityskirjaa, koska nämä kirjat soveltuvat hienosti vesiväreille ja tulevan kirjan teema on vihdoin itselle mieluinen. Eli Prima Princesses menee ostoslistalle varmasti.
Jaoinkin tämän kuvan jo aiemmin Instagramissa, mutta laittelen nyt tänne blogiinkin.

PrimaPrincesses By Katja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti