torstai 16. maaliskuuta 2017

Mummin 85-kortti

Mieheni mummi täytti viimeviikonloppuna huikeat 85 -vuotta, ja tein hänelle tällaisen Mixed Media -kortin.
Kukkakimppukin ostettiin vanhan roosan sävyisenä, paikallisesta kukka kaupasta tähän korttiin sopivaksi.
Kuvauksellisesti nämä kuvat eivät ole parhaimmasta päästä, koska liimat vielä kuivuvat mm. noissa rattaissa, mutta kuivumisen jälkeen en enää ehtinyt kortteja kuvaamaan.





tiistai 14. maaliskuuta 2017

Oulaisten Plannerimiitti

Oulaisissa miitattiin jälleen kalenterintuunauksen merkeissä helmikuussa yhden lauantain mittaisen päivän ajan. Paikalle saapui 12 henkilöä Oulasisita, Ylivieskasta ja muista lähikunnista.
Pidimme miitin aikana muutaman vapaamuotoisen haasteen, joidenka teemana olivat Naistenpäivä sekä Kevät. Maria opasti myös shakervälilehtien/taskujen teossa. Myös eräistä erittäin hyvistä jokaisen askarteljian "musthave" saksista keskusteltiin. Awink* Awink* Nämä saksethan ovat siis Tim Holtz:n Non-Stick Scissors ja muita et sit tarvitsekkaan, leikkaavat ihan kaikkea.
Onneksemme Oulaistelainen Taitopuoti Nanette toi putiikkinsa paikan päälle, ja saimme jokainen ostaa häneltä kyseiset sakset ja paljon muuta kivaa, tietysti.


Tilannekuvaa miitistä. Valitettavasti osa kerkesi vilahtaa kuvasta pois.


Kevät -haasteeseen tehdyt kalenterisivut.

Naistenpäivän -haasteeseen osallistuneet sivut.

Yhteistyökumppaneina meillä olivat:
Taitopuoti Paperinauha
Heidin Korttipaja
Anun Putiikit
Ylivieskan INFO-kirjakauppa
Taitopuoti Nanette

Kiitoksia heille kaikille, sekä kaikille osallistujille. Toivotaan että saadaan pian uusi miitti kasaan!
 





maanantai 13. maaliskuuta 2017

P*skis #341

Ja sit pikaisesti haasteiden pariin, kun juuri ja juuri vielä ehdin tähän P*skarteluhaasteeseen mukaan.
Haasteena P*askis #341:ssä oli alla oleva luonnos:


Ja tässäpä alla minun korttini kyseiseen haasteeseen:


Ja kukkia täytyy olla...

Keiju -leima on ostettu paikallisesta Taitopuoti Nanetesta, Oulaisista.
Leimasinsetti on Pergamano: Fairies 2
Väritykseen olen käytänyt Letraset Promarkkereita sekä Derwent Coloursoft -kyniä.

Kortteilujumi.

Se on ihan hirveää kun se iskee!!! Viimeksi sitä kesti puoli vuotta. Muutaman kortin olen tehnyt, mutta en mitään ihmeellistä. Tähän liitettynä Bloggaus-jumi, ja hiljaisuus taattu. Jospa tämä tästä etenis ja laukeaisi tilanne. Saisin tännekin päivityksiä lisää. 
Mutta nyt se on taas kaadettu se jumitus ja tein viime viikolla kortin työkaverin tyttövauvalle.

Teen hieman myöhemmin kuvakollaasin kaikesta mitä olen syksyn ja alkuvuoden aikana tehnyt, sillä kyllä olen tehnyt loppujen lopuksi paljon, mutta täne en ole vain niitä päiittänyt.


maanantai 12. syyskuuta 2016

Taitopuoti Nanette -avajaiset.

Oulaisiin siis avattiin pari viikkoa sitten uusi askatrtelu ja käsityö -kauppa,
Taitopuoti Nanette.
Tässäpä kuvia avajaispäivältä.
Todella monipuolien valikoima kaikenlaisille askartelijoille.
Ja lisää tulee koko ajan.

Kaupan yleiskuva ovelta.



Helmiä helmeilijöille.



Paperikukkasia, helmenpuolikkaita, timangeja ym.



Nauhoja, papereita, ääriviivatarroja kimalteita ym.




Stansseja, saksia, pensseleitä leikkuraita ym.



Chalk-maaleja. (näitä testataan jossain välissä)



Kaikenlaisia lankoja kutojille ja virkkaajille.



Makeita trikoo ja puuvillakankaita.



Ompelulankoja, sisustuskankaita ym.




Lahjatavarahylly mm. enkelin eväspussi tuotteet  ym.



Tässä oiva lahjavinkki. Nämä ihanat ovat kiuasruusuja.



Tässä minun esnimmäiset ostokseni
Käykäähän lähialueen ihmiset kurkistamassa valikoimaa paikan päällä. Kauempaakin on helppo tulla, koska kyseinen puoti on aivan Oulaisten rautatieaseman vastapäätä.