maanantai 29. helmikuuta 2016

Hortensia.

Kukkatauluja edelleen.
Hortensia tällä kertaa vuorossa.

Punainen Hortensia Katja Takalokastari

Hortensian kukka.
Hortensian kuka on suihkuteltu mica -jauheesta tehdyllä suihkeella,
 jolla sai upean elävän pinnan kukkaan.

Hortensia Katja Takalokastari

Tässä vielä taulu kokonaisuudessaan.

lauantai 27. helmikuuta 2016

Onnen Kukka

Olen nyt todella inspiroitunut mixed media taulujen tekoon. Päässä on ideoita vaikka millä mitalla. Tänään toteutun tällaisen kukkasen.
Olkoon sen nimi vaikka Onnen Kukka.

Onnen Kukka Katja Takalokastari


Lähikuvassa näkee kuinka ihana tuosta pohjasta tuli käyttämällä silkkipaperia, aivan kuin betonia tai jotain kiveä olisi pohja. 
Taulu on kuitenkin kevyt ja sen voi halutessaan asettaa seisomaan pöydälle tai sitten seinälle. 


maanantai 15. helmikuuta 2016

Mixed Media keijukainen.


Ihan mahdoton inspiraatio iski päälle ystävänpäivänä.
Ei auttanut kuin istua työpöydän eteen ja alkaa työstämään canvasta.
Tällainen keijukais -taulu sitten syntyi. 
 
 
Lemppari akrylivärejä ja erilaisia sabloonoita.
Kunnolla kerroksia, mica hiutaleita ja clittereitä.
 
 
 
 Paljon uusia ideoita jälleen pää täynnä, kun olisi vain aikaa toteuttaa kaikki ideat.
 

tiistai 9. helmikuuta 2016

Tammikuun Wanderlust haaste.

Tammikuussa käynnistyi ensimmäinen kuukausihaaste Wanderlust ryhmässä. Art Journal sivu piteli tehdä opetusvideon antamien ideoiden pohjalta.
Tällaisen tuotoksen itse tein. Juuri ja juuri endin kun jäi viimeiselle päivälle.
Ystävänpäivän hengessä ja kevätkin mielessä.!






Rakkaallani onkin syntymäpäivä heti ystävänpäivän jälkeen. 

maanantai 8. helmikuuta 2016

P*skarteluhaaste #308 Värit

P*skiksessa oli tällä kertaa värihaaste.
 
Ihanan keväiset värit.
Tässäpä tekemäni kortti.


Magnolia on väritetty Derwentin Coloursoft kynillä ja blender -kynällä eli ilman öljyjä tai tärpättejä.


Itselleni erittäin hankalaa lisätä härpäkkeitä kortteihin. Niiden tasapainon löytyminen teettää työtä eli siis kuinka paljon ja minne koristeita laittaisin. Tämän kortin kohdalla viritelmät löysivät paikkansa hyvinkin nopeasti.

Oletteko kokeilleet  Derwentin Coloursoft kyniä?
 Minä kun en ole mikään tuntitolkulla tuhertaja väritysten kanssa, niin nämä on kyllä huiput.


Monelle varmaan Inktenset ovat tutumpia, mutta nämä Coloursoftit ovat pehmeämpiä kuin normaali puuvärikynät ja näitä voi blendata pelkästään blender ja bunisher -kynillä kuiviltaan ilman tököttimiä.
Veden kanssa nämä ei liukene, joten nämä sopivat hyvin myös mixed mediaan.
Ainakin Prismacolor-kynät on Amerikkalainen vastaava tuote.

torstai 4. helmikuuta 2016

Simppeleitä kukkakortteja.

Tässäpä muutamia viikonlopun aikana tehtyä korttia. 
 
 
En halunnut käyttää mitään taustapapereita tms. Ylimääräistä höystettä. Inspiraationa näille korteille ovat brusho -värit. En tosin omista niitä ihan vielä (tulossa ovat kyllä Piialta).
 
 
Tämän tausta on tehty Distress-inkeillä. Kukat embossattu valkoisella ja kukkasen värittelyssä jälleen käytetty Distress inkkejä. Yksinkertaista ja kaunista. 

 
Nämä unikot piirsin itse. Olen nyt yrittänyt rohkaista itseäni tuohon piirtelyyn. Hyviä ohjeita kukkasten piirtelyyn löytyy pinterestistä. Väritykset tein Windsor & Newton vesiväreillä ja reunat Distresseillä.